Rapukausi 2014

Maanantai-ilta 18.8.2014 ja ravustus aloitettiin taas, taitaa olla jo viides peräkkäinen vuosi. Syöttikaloina särkiä ja salakkaa jotka saatiin pari viikkoa aikaisemmin Hyötiön kisasta ja ne pakastettiin silloin tuoreeltaan.

 

Pyyntipaikkamme on tuttu kotilahti. Montaa ravustajaa ei kaupungin lähivesillä enää ole. Syinä mm. vesien likaantuminen (Tyysterniemen jäteputkivuoto), rapurutto ja ehkä suurimpana syynä rapurosvot. Mertoja ja rapuja on kadonnut vuosien aikana varkaille isohko määrä. Meidänkin kulmilla on rapurosvoja pyörinyt silloin tällöin. Saalismääriin se on vaikuttanut aika paljon kun merroista on rapujen lisäksi hävinneet syötit ja merrat on jätetty auki.Samoin sumppuja on tyhjennetty aika säännöllisin väliajoin.

 

Pari vuotta sitten kuulin yöllä kun sähkömoottori hurrasi rannassamme keskellä yötä. Unenpöpperössä ei sitä kuitenkaan tajunnut ennenkuin oli liian myöhäistä ja rapurosvot olivat poistuneet paikalta saaliineen.

 

Tiistai-iltana odotti mukava yllätys kun koimme merrat ja saaliiksi saatiin 28 täysmittaista ja neljä pientä rapua. Pienet laskettiin takaisin ja merrat uudelleen pyyntiin.

 

Keskiviikkona saalis oli 10 isoa rapua, suurin mitattu oli 15 cm ja saksien kärkeen 22 cm. Nyt saatiin jo eka satsi keitettyä pakkaseen.

 

Torstaina saalis oli 8 isoa rapua ja kaksi pientä. Toinen satsi keitettiin ja sekin saadaan pakkaseen talteen.

 

Perjantai, lauantai, sunnuntai ja maanatai hiljensivät saalismäärän totaalisesti. Muutama rapu, tosin sunnuntaina saatiin taas keitettyä kolmas satsi eli nyt keitettyjä on 62 kpl. Sumppu on kuitenkin aivan tyhjä.

 

Sama tilanne tiistaina eli saaliina yksi pieni rapu. Nyt mertojen paikkojakin jo vaihdettiin, tosin naapurin merrat on nyt samalla alueella. Lieneekö ravut menneet syvemmälle kun vesi ja ilma ovat jäähtyneet, nyt niitä ei tunnu enää ranta kiinnostavan.

 

Rapukausi lopetettiin lyhyeen eli nostimme merrat ylös 27.8.2014.

 

t p

 


« Takaisin