SM Kenraali 24.7.2011

Seuran ensimmäinen ”SM-kenraali” ongittiin viime sunnuntaina Kansolassa Saimaan kanavalla. Kalastus tapahtui arvotuilta paikoilta kolmen tunnin kestoisena sessiona. Osallistujia oli yhdeksän.

 

Vajaat puoli tuntia onginnan aloituksesta koettiin sellainenkin ihme kuin runsas vesisade kesällä 2011. Mattaharmaa sadepilvi lukkiutui päällemme noin tunnin ajaksi. Nopea ilman jäähtyminen edellisenä yönä yhdistettynä reippaaseen tuuleen ja kohtalaisen vähäiseen laivaliikenteeseen (joka useimmiten kesäonkihommissa on avuksi) teki ongintaolosuhteista lievästikin ilmaistuna haastavia. Sekä parhaat saaliit että suurimmat kalat tulivat keskiuomasta yhdeksän ja kymmenen metrin vavoilla. Rantapenkan välittömässä läheisyydessä pyörähti vain satunnaisia salakoita ja jonkin verran pientä ahventa sekä yksi sattumalahna. Syvältä ylösnarrattu kala oli pääasiassa ahventa ja pieniä pasureita. Asko pyysi päivän parhaan tuloksen, hänen harrastustaan ei näyttänyt kylmä sadekaan haittaavan. Allekirjoittaneen sekä Tonin kadoksissa olleen motivaation rippeet säidenhaltija taas onnistui luhistamaan lähes täysin, parivaljakko vietti osan kilpailuajasta autossa torkkuen.

 

Saaliit sunnuntailta:

Asko Pulli, paikka 6,  800g

Esko Japola,  5,   660g

Maritta Pulli,  1,   325g

Terttu Huhtiniemi,   4,   285g

Kimmo Hyvärinen,  2,   260g

Jorma Huhtiniemi,   9,    230g

Esko Pulli,   3,   230g

Toni Mattero,   7,     ei punn.

Samu Yrjönen,   8,   ei punn.

 

Terveisin KH

 


« Takaisin