Tuulimyllyjen alla onkimassa

Kaakkois - Suomen v.k.piirin kesäongintamestaruuksista kilpailtiin 10.6.2018 Haminassa. Kilpailupaikkana oli Hailikari joka sijaitsee kaupungin suljetulla satama - alueella, Haminan syväsataman eteläpuolella. Parin kilometrin pituinen kivetty penkka toimi kilpailualustana. Sarjat arvottiin vieretysten penkalle, kukin sarja omalle osuudelleen. 

Sää oli aurinkoinen, iltapäivällä helteinenkin. Eniten kaloja näytti olleen miesveteraanien alueella. Sieltä ongittiin päivän suurimmat yksittäiset kalat sekä painavimmat yhteistulokset. Miesten alue oli kaikkein vähäkalaisin, voittoon riitti 13 kalaa ja alle neljänsadan gramman saalis.

Kilpailuun osallistuneet Lappeenrantalaiset edustivat Kivijärven Kalaveikot ry:tä. Menestystä tuli kosolti, niin henkilökohtaisella kuin joukkueidenkin tasolla.

Kuvateksti: Tuulimyllyjen alla sijainnut kilpailualue oli tällä kerralla kalojen suhteen vaikea ongittava mutta isolle tapahtumalle hyvin sopiva.

Tulokset:

 


« Takaisin